
Pörriäiset
Kesää kohti mennään ja erilaiset ötötkät ja pörriäiset ilmaantuvat iloksemme.
Suomen lajitietokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuoden puolella 41 301 eri lajin eliötä. Uusia lajeja tulee Suomeen sekä omin avuin, että ihmisen kuljettamana. https://cdn.laji.fi/files/guides/Suomen_hyonteiset_Lahkojen_tunnistusopas_sivuittain.pdf
Pistiäisiä, joita ovat mm. muurahaiset, ampiaiset, mehiläiset, lehtipistiäiset ja loispistiäiset on 7675 lajia. Osa on korvaamattomia pölyttäjiä, hunajan tuottajia, tuholaiskantojen säätelijöitä, mutta mukana on myös kasvituholaisia.
Kaksisiipisiä on 7376 lajia. Näitä ovat kärpäset, sääsket, paarmat ja mäkärät, joiden suurta määrää ei ehkä ensimmäisenä tule ajatelleeksi, sillä esimerkiksi huomiota herättävät ja hyönteisiksi suhteellisen suurikokoiset perhoset korostuvat usein muiden yli. Kaksisiipisissä on pölyttäjiä, tuholaisia, orgaanisen aineksen hajottajia sekä myös taudinlevittäjiä.
Kovakuoriaisia on havaittu 3847 lajia, näissäkin on pölyttäjiä, tuholaisia, orgaanisen aineksen hajottajia ja myös taudinlevittäjiä. Tutuimpia ovat ehkä kymmenpistepirkko sekä lehtopirkko eli leppäkerttu. Torpallani pörrää mm. komeita kultakuoriaisia, joka on kuvassa ruusussa. Kovakuoriaisista löytyy enemmän tietoa täältä https://www.upmmetsa.fi/siteassets/yhteiset/pdft/opasvihkoset/metsiemme-kovakuoriaisia-opasvihko.pdf
Perhosia löytyy 2626 lajia mm. mittareita, kiitäjiä, koita ja yökkösiä.Suurin osa perhoslajeista lentää yöllä. Monet aikuiset perhoset käyvät kukilla nauttimassa mettä, mutta joillekin lajeille maistuvat paremmin käyneet hedelmät ja jopa eläinten raadot ja ulosteet. Jotkin lajit eivät nauti lainkaan ravintoa aikuistuttuaan. Perhosista lisää täältähttps://www.suomen-perhoset.fi/navigointi-ja-lajiluettelo-suurperhoset/
Punkkejakin löytyy 1114 lajia. Punkit ovat hämähäkkieläimiin kuuluva alaluokka, joihin luokitellaan Suomessa myös lukit ja valeskorpionit.Suomalaisen metsämaan punkkitiheys on jopa satoja tuhansia yksilöitä neliömetrillä. Niistä valtaosa on ihmiselle täysin vaarattomia ja mikroskooppisen pieniä. Vain puutiainen ja taigapunkki levittävät borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta.
Oikein mukavaa kesän odotusta!
