Asiat
Kevättä ilmassa ja vähän muuallakin

Kevättä ilmassa ja vähän muuallakin

Näin ensimmäisen kevätkuukauden ensimmäisenä päivänä sitä alkaa jo odottamaan lämpimiä kevätpäiviä. On se vaan kiva sitten kun aurinko paistaa ja elämää alkaa puskemanaan pientareilta ja pihoilta.

Mutta on tässä varjopuoliakin eli se mitä mm. teiden varsilta, bussikatoksista ja ovenpielistä löytyy. Koirankakasta ei ole kyse, sillä siitä riittää keskustelua muutenkin ihan tarpeeksi. Kyse on jostain ihan muusta – tupakantumpeista!

Suomessa kulutettiin vuonna 2018 (joulukuun 2017–marraskuun 2018 tietojen mukaan) verollisia savukkeita 4 133 miljoonaa kappaletta ja sikareita 148 miljoonaa kappaletta. Lisäksi suomalaiset toivat ulkomaanmatkoilta 351 miljoonaa verovapaata savuketta vuonna 2018, mikä on 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017. (julkari.fi)

Allaolevasta kaaviosta voidaan nähdä, että nuorten tupakointi vähenee, joka on todella hyvä kehitys, mutta aikuisilla tupakoinnin väheneminen on pysähtynyt.

Päivittäin tupakoivien miesten ja naisten osuudet (%) ikäryhmittäin 1997–2018
Lähde: thl.fi

Tupakantumpit ovat kaikilla maailman merillä ja rannoilla yleisin roskatyyppi – niin myös Itämerellä ja Suomessa. Suomen rannoilta löytyy n. 300 tumppia jokaista sataa metriä kohden. Tupakantumppi sisältää muovia:  Sen maatuminen voi kestää olosuhteista riippuen yli 10 vuotta. Filtterit sisältävät tupakassa olevia läpi-imettyjä kemikaaleja, jotka siirtyvät ympäristöön ja vesistöön. Tupakka sisältää noin 4000 kemikaalia, joista n. 100–200 on ihmisille haitallisia. Monet eläimet erehtyvät syömään tumppeja, jolloin kemikaalit imeytyvät niihin tai ne voivat tukehtua. (https://www.pidasaaristosiistina.fi/)

Suomalaiset heittävät uskomattomat määrät tumppeja luontoon vuosittain. Jos tupakoinnin lopettaminen ei onnistu, niin syytä olisi ainakin kuljettaa mukana taskutuhkista, jonka voi tehdä vaikka tyhjentyneestä lääkepurkista. Tumpin voi tumpata ja sujauttaa taskutuhkikseen ja kotona sitten tyhjentää tai heittää kokonaan sisältöineen sekajätteen sekaan.

Vai sujautettaisiinko sittenkään?

Tupakka lukuina

  • Tupakkaa tuotetaan 125 maassa ja lähes 500 tehtaassa.
  • Vuosittain valmistetaan 6 biljoonaa savuketta.
  • Yhden vihreän tupakkatonnin viljely edistää ilmastonmuutosta noin 2‐3 kertaa enemmän kuin tomaatti‐ tai perunatonnin viljely.
  • Tupakkateollisuuden vuoksi ilmakehään vapautuu vuodessa 84 miljoonaa tonnia kasvihuonekaasuja (suomenash.fi).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *