Vallankumouksesta neljänteen

Ensimmäinen teollinen vallankumous alkoi Isosta-Britanniasta 1700-luvulla ja jolla oli merkittäviä teknologisia, taloudellisia, sosioekonomisia ja kulttuurisia vaikutuksia ympäri maailmaa. Maatalousvaltaiset yhteiskunnat siirtyivät kohti teollista tuotantoa, mikä tarkoitti kokonaan uusien osaamistarpeiden, toimintatapojen ja työelämän käytäntöjen oppimista.

Toinen teollinen vallankumous alkoi 1800-luvun loppupuolella ja synnytti massatuotannon, jossa oli ensimmäistä kertaa mahdollista hyödyntää myös sähköenergiaa tuotannon tehostamisessa. Tiede kehittyi valtavin harppauksin, ja koulutuksen merkitys oppimisessa alkoi korostua. Samalla fossiilisten polttoaineiden hyödyntäminen kiihtyi ja alkoi hiljalleen aiheuttaa ilmaston lämpenemistä.

Kolmas vallankumous alkoi 1900-luvun loppupuolella. Viestintäteknologia mullistui ja tiedonvälitys muutti muotoaan perusteitaan myöten. Tätä vallankumousta määritti myös kiihtyvä globalisaatio, jossa tuotantoa siirrettiin etäälle kuluttajista, liikkuminen nopeutui valtavasti, talousjärjestelmiä avattiin markkinoille ja hiilidioksidipäästöt moninkertaistuivat.

Nyt on meneillään neljäs teollinen vallankumous, jota määrittää tekoälyn laaja-alainen hyödyntäminen ja automatisaation tuottamat mahdollisuudet eri sektoreilla. Neljäs teollinen vallankumous on erityistä murrosaikaa, koska sitä hallitsee myös syvempi ymmärrys ilmastokriisistä, kasvun rajoista ja maapallon ekosysteemin heikkenevästä tilasta.

Neljännen teollisen vallankumouksen ajan osaamistarpeet voi jaotella kolmeen ryhmään:

1. yksilöiden, yhteiskuntien ja yritysten pitää oppia muuttamaan käyttäytymistään, koska jälkiteollistuneiden yhteiskuntien vakiintuneet toimintatavat eivät ole ympäristön kannalta kestäviä. Ilmastokriisin vaatimaa uuden oppimista pitäisikin tarkastella siitä näkökulmasta, kuinka yksilö sosiaalistuu kestävän yhteiskunnan normeihin ja mitkä instituutiot pystyvät onnistuneesti käyttämään sosiaalistamisvaltaa. Tämä tarkoittaa sitä tarkoittaa sitä, että vallankäytön kohde sisäistää uudenlaisia normeja, ajattelumalleja ja käyttäytymistapoja.
2. yhteiskunnissa pitää oppia varautumaan uudenlaisiin uhkiin, mikä tarkoittaa ilmastokriisin aikaisen kokonaisturvallisuusajattelun oppimista ja sisäistämistä. Viranomaiset ovat järjestelmällisesti varautuneet yhteiskuntaa kohtaaviin uhkiin, joiden varalta on rakennettu laaja kokonaisturvallisuutta palveleva infrastruktuuri ja osaamisverkosto. Ilmastonmuutosta ei ole vielä samalla tavalla sisäistetty turvallisuusuhaksi kuten perinteisiä, kovaan turvallisuuteen liittyviä uhkia, vaikka ilmastonmuutos on laajasti tunnistettu yhteiskuntia uhkaavaksi ilmiöksi. Ilmastokriisin aiheuttamiin uhkiin tulee kuitenkin varautua laaja-alaisesti kokonaisturvallisuusajattelun hengessä.
3. nykyinen murrosaika vaatii taitoa löytää sellaisia taloudellisia mahdollisuuksia ja teknologisia innovaatioita, jotka ovat yhteensopivia kestävän kehityksen kanssa. Uusien innovaatioiden syntymiseksi on välttämätöntä, että ilmastokriisin aikakaudelle soveltuvaa koulutusta on tarjolla riittävästi eri aloilla.Innovatiivinen ympäristö vaatii eritaustaisia osaajia, jotka osaavat kuvitella uudenlaisia ja kestävämpiä tulevaisuuksia.

Näiden kolmen osaamistarpeen eli uusien ilmastokestävien normien levittäminen ja sisäistäminen, yhteiskunnan laaja-alainen varautuminen ja kestävää kehitystä tukevien taloudellisten mahdollisuuksien kehittäminen sekä siirtäminen koulutusjärjestelmään ja työelämään on keskeinen tehtävä 2020-luvun Suomessa.

Lähde: Johanna Vuorelma: Ilmastonmuutos ja osaamistarpeet (Akavaworks)