Asiat
Pörriäistä pelastamaan

Pörriäistä pelastamaan

Mökillä olen 10 vuoden ajan ahkerasti leikannut nurmea mökin edellisen omistajan tavoin, mutta nyt sille tulee stoppi. Leikkaan vain jatkossa vain etupihan ja välttämättömät polut. Loput saa kasvaa luonnontilaan ja pörriäisille otolliseksi. Vanha pelto on ollutkin jo luonnontilassa ja kasvaa horsmaa ja vuohenputkea. Viikatetta voisi näyttää sitten loppukesästä.

Miksi näin?

Luonnon monimuotoisuus on uhattuna. Pölyttäjähyönteiset tarvitsevat apua, sillä yli 40 prosenttia niistä voi uhata häviäminen. Syynä hyönteisten katoamiseen on niiden elinympäristöjen väheneminen, avoimien alueiden umpeenkasvu, ympäristömyrkyt ja ilmastonmuutos.

Tärkeimpiä pölyttäjiä ovat mm. kimalaiset ja  mehiläiset, sekä monet perhoset, kärpäset, kovakuoriaiset ja muurahaiset.

Kukkivat viljely- ja luonnonkasvit sekä puutarhamarjat ja hedelmät tarvitsevat hyviä pölyttäjiä tuottaakseen satoa. Esimerkiksi yhden mustikkaneliömetrin pölyttämiseen tarvitaan 700 kimalaista.

Sinäkin voit auttaa pörriäistä tekemällä hyönteishotellin, istuttaa parvekkeelle ja pihalle hyönteisystävällisiä kasveja, tehdä perhosbaareja, jättää osan nurmikkoa leikkaamatta/perustaa niityn sekä lopettaa myrkyllisten aineiden käytön.

Itselläni on jo yksi versio hyönteishotellista ja niitä täytyy tehdä lisää.

Lähteinä käytetty: yle.fi, kotiliesi.fi


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *