
Ekoautoilua ennen ja nyt?
Autoilun aikakausi alkaessa 1800 – 1900 lukujen taitteessa sähköautot olivat yleisimpiä. Ranska ja Iso-Britannia olivat ensimmäisiä maita, joissa tuettiin sähköautojen laajempaa käyttöönottoa. Sähköautot olivat höyryautojen ohella suosituimpia teollisen valmistuksen alkuajoista 1900-luvun alkuun, jolloin polttomoottoriautot syrjäyttivät ne. Kiinnostus sähköautoihin virisi uudelleen 1960-luvun jälkipuoliskolla, mihin suurimpana syynä oli huoli ilman saastumisesta varsinkin maailman suurkaupungeissa. Sähköautojen varsinainen läpimurto tapahtui 2010-luvun alussa Teslan toimesta. (Wikipedia)
Traficomin mukaan uusien täyssähköautojen määrät kasvoivat vuonna 2020 tammi–kesäkuussa 51 prosenttia ja ladattavien hybridien määrät 143 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Tavoitteena on, että Suomessa on vähintään 250 000 sähköautoa vuonna 2030. Nyt niitä on Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan yli 40 300.
Latauspaikkoja löytyy muun muassa useilta huoltoasemilta, kauppakeskuksista ja yksittäisistä yrityksistä. Lautaspisteet voi käydä tarkistamassa Traficomin sivuilta https://www.traficom.fi/fi/ajavaihtoehtoa/vaihtoehtoisten-kayttovoimien-ja-polttoaineiden-lataus-ja-tankkauspisteita

Luonnonkaasun käyttö alkoi liikennekäytössä Italian Pojoen laaksossa 1930-luvulla. Uudessa-Seelannissa kaasua alettiin käyttää polttoaineena laajasti 1980-luvulla. Huippuvuosinaan Uudessa-Seelannissa joka kymmenes auto kulki kaasulla. Nykyään maassa on noin 350 kaasutankkausasemaa. (Wikipedia).
Suomen energia- ja ilmastostrategiassa oli asetettu tavoitteeksi 5 000 kaasuautoa vuoteen 2020 mennessä, mutta määrä ylitettiin jo vuonna 2018. Vuoden 2025 tavoite on 15 000 autoa. Vuoden 2016 kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaan Suomessa tulisi olla vuonna 2030 vähintään 50 000 kaasukäyttöistä autoa. (Wikipedia).
Vuoden 2020 ensimmäisellä kolmella neljänneksellä uusia kaasuajoneuvoja rekisteröitiin Suomessa 2 700. Kaikkiaan kaasukäyttöisiä ajoneuvoja on Suomessa liikenteessä yli 13 100 ja Gasumin asemia on 35 ympäri Suomen. (Gasum).
Kaasuasemat löytyvät täältä https://www.gasum.com/yksityisille/tankkaa-kaasua/tankkausasemat/

Henry Ford suunnitteli aikoinaan T-Ford henkilöauton kulkemaan etanolilla, mutta auton saattoi tankata myös bensiinillä, sillä siinä oli säädettävä kaasutin, jonka ansiosta seoksen rikkautta saattoi kohtuullisen helposti säätää. Fordille työskennellyt Roberta J. Nichols kehitti flexifuel-tekniikkaa 1980-luvulla. Fernando Damasceno kehitti moottorin säätötekniikkaa edelleen yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi. Vuonna 2020 Suomessa kulki etanolilla 4 312 henkilöautoa, 106 kuorma-autoa, 9 pakettiautoa ja kaksi linja-autoa.(Wikipedia).
Voit muuttaa nykyisen bensiikäyttöisen auton etanoliautoksi ja ostaa asennussarjan ja asentaa sen itse tai sitten käyttää kokonaispalvelua https://eflexfuel.fi/asennuspisteet. E85 asemat löytyvät täältä https://eflexfuel.fi/e85-asemat.
Kun muutat bensiini- tai dieselkäyttöisen henkilöauton toimimaan kaasulla tai etanolilla 1.1.2018-30.11.2021 välisenä aikana, voit saada muutoksen kattamiseksi Traficomilta rahallista tukea. Muuntotukea voi saada vuosina 2018 – 2021. Muunnettu auto esitetään muutoskatsastukseen, minkä jälkeen muuntotukea voi hakea Traficomilta.

Tulevaisuudessa vedystä kaavaillaan merkittävää polttoainetta sekä sähkö- että polttomoottoriautoille. Vedyllä olisi mahdollista saavuttaa merkittävästi pienemmät päästöt nykyisiin polttomoottoreihin verrattuna. (Autotuojat.fi). Motivan mukaan vedyn päästö- ja ilmastovaikutukset riippuvat kuitenkin siitä, miten se on valmistettu, kuljetettu ja säilytetty.