
Kuntotusrahan leikkaukset
Kuntoutusrahan leikkaukset ja ikärajan nosto 18-vuoteen vuoden 2025 alusta estää monilta vammaisilta nuorilta opiskelun. Monille kuntoutusraha on ollut motivaattori käydä koulua. Kuntoutusrahan ansioista moni vammainen on voinut ottaa vastuuta omasta arjestaan. Opiskelupaikka ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään lisäävät tutkitusti opiskelujen mielekkyyttä. Moni vammainen tahtoo opiskella itselleen ammatin ja vaikuttaa tulevaisuuteensa.
Nykyhallituksen tekemät leikkaukset vaikuttavat varsinkin heikomassa olevien asemaan. Sairailta, vammaisilta ja heidän perheeltään leikataan monista etuuksista. Jatkuva taloudellinen huoli vaikuttaa jokapäiväiseen elämiseen. Miten pärjätä päivästä toiseen.
Yhdysvaltain varapresidentti Hubert Humphrey totesi vuonna 1977 viimeisessä puheessaan, että kansakunnan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimpiaan: lapsia, vanhuksia, puutteenalaisia, sairaita ja vammaisia.
Mikähän mahtaa olla tämän kansakunnan sivistyksen taso tuolla mittarilla? Ei kovin häävi, valitettavasti.