Asiat 2024

Muutos
Muutos on aina jostain luopumista, mutta se antaa myös mahdollisuuksia. Muutos on jatkuvaa ja sitä tehdään välillä pienin ja välillä suuremmin askelin.
Aalto Leaders Insight lehdessä numerossa 12 muutosvalmentaja Christel Berghäll sekä professori Timo Vuori toteavat, että muutos työpaikoilla onnistuu vain, jos työntekijät sitoutuvat uusiin ajattelu- ja työskentelytapoihin. He vinkkaavat myös viisi tapaa pitää kaikki mukana muutoksessa. Ohessa tiivistetysti.
- Muutos herättää tunteita, älä aliarvioi niitä. Muutos laukaisee emotionaalisen reaktion täysin luonnollisena, väistämättömänä ja jopa välttämättömänä. Tunteet ovat aina auttaneet ihmisiä ja muita eläimiä selviämään muuttuvissa ympäristöissä. Ne vaikuttavat myös tapaamme ajatella, olla vuorovaikutuksessa ja toimia. Muutoksen aikana johtajan kannattaa tunnistaa ne tunteet, jotka voivat tehdä muutoksesta vaikean.
- Innosta työntekijöitä toiminnalla ja visioi muutosta.Toiminta auttaa usein luomaan innostusta. Tunteet saavat ihmiset toimimaan. Johtaja voi omilla teoillaan ja sanoillaan vaikuttaa tunteisiin ja sitä kautta työntekijöiden käyttäytymiseen. Tästä tietoisena voimme muuttaa tapaamme käyttäytyä ja tehdä päätöksiä päästäksemme mahdollisimman lähelle haluttua tulosta.
- Muokkaa viestintääsi. On tärkeää pystyä tekemään muutosten taustalla olevat syyt ymmärrettäviksi. Hyvä muutosviestintä on läpinäkyvää. Kerro työntekijöille kaikki mikä vain on mahdollista. On tärkeää käsitellä klassista miksi kysymystä: meidän on kerrottava selkeästi, miksi teemme asioita sekä se tulos, mihin pyrimme. Johtajat ovat usein suunnitelleet ja prosessoineet muutoksia pidempään, ja kun he viestivät muutoksen koko organisaatiolle, on helppo unohtaa, että asia on täysin uusi ja työntekijöille tuntematon. Ihmiset tulkitsevat viestintää omin silmin. Eri taustoista tulevat ymmärtävät viestin eri tavoin. Kannattaa pohtia, miten eri ihmiset suhtautuvat muutokseen ja viestiä jokaiselle kohderyhmälle erikseen.
- Anna aikaa. Erityisesti vaikeiden muutosten jälkeen on tärkeää antaa ihmisille aikaa palautua ja käsitellä asioita. Tervetullutkin muutos rasittaa aivoja, koska asiat eivät ole enää tuttuja tai turvallisia. Uusien työmenetelmien, liiketoimintalogiikan ja työkalujen omaksuminen vie aikaa ja energiaa. Muutokseen sopeutumiseen tarvittava aika on yksilöllistä. Jotkut ihmiset ovat luonnollisesti avoimempia uusille asioille, kun taas toiset tarvitsevat enemmän näyttöä ja konkreettisia tuloksia ennen kuin he pääsevät mukaan muutokseen.
- Ota kaikki mukaan. Kun työntekijät ovat mukana muutoksessa, he sitoutuvat siihen enemmän. Tärkeintä työntekijöiden sitouttamisessa on pohtia, miksi muutos tehdään. Jos ihmisiä kuunnellaan, mutta heidän ideoitaan ei oteta huomioon, he turhautuvat.
Koko artikkelin voi ladata täältä https://www.aaltoee.fi/en/aalto-leaders-insight/magazine#latest-volume
JCC
0
Tags :