
Artroosin viemää
Sanotaan, että pojasta polvi paranee. Itse voisin sanoa, että äidillä ei polvi parane.
“Noin miljoonalla suomalaisella on nivelrikko (artroosi). Se on yleisin niveltautimme ja iän mukana se tulee lähes kaikille, mutta useimmille ihmisille siitä on vain vähäistä haittaa. Naisilla esiintyy nivelrikkoa enemmän etenkin käsissä ja polvissa.”
Itselläni todettiin kesällä polven nivelrikko sen kipuiltua kuormituksen yhteydessä noin vuoden ajan. Juoksut on siltä osin juostu.Hyvä kuitenkin, että kipuilulle löytyi syy. Parannuskeinoa nivelrikkoon ei ole, mutta sitä voi helpottaa liikunnalla ja kipulääkityksellä. Itse olen pitänyt yleis- ja lihaskunnosta huolta mm. kävelyllä käyttäen samanaikaisesti polvitukea, sekä jumppaamalla hyödyntäen painoja ja kuminauhoja. Vesiliikunta on myös hyväksi ja suunnitteilla onkin jatkossa käynnit myös uimahallilla.
Säännöllisellä liikunnalla on paljon hyviä vaikutuksia heti liikunnan aloittamisesta lähtien, kuten oheisesta UKK instituutin taulukosta voi havaita.

Käytän lisäksi glukosamiinivalmistetta. Glukosamiini on nivelrustossa luonnostaan oleva aine, jonka määrä vähenee nivelrikossa. Tutkimustulokset glukosamiinin vaikutuksista ovat osin ristiriitaisia, Toiset hyötyvät valmisteesta ja toise eivät. Omalta osaltani en osaa vaikutuksesta vielä sanoa melko lyhyen käytön jälkeen.
Liityin juuri myös Nivelyhdistykseen, jolla paikkakunnasta riippuen on tarjolla muun muassa nivelystävällistä liikuntaa ja vertaistukea. Tarjolla on myös etäjumppaa, miniwebinaareja ja verkkoluentoja.