Jokaisella lapsella on oikeus oppimiseen

Jokaisella lapsella on oikeus oppimiseen

Suurella osalla lapsista ja nuorista menee Suomessa hyvin, vaikka korkeiden odotusten ja menestymisen paineet saattavat olla kovia. Osa on kuitenkin vaarassa pudota yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle – tulla syrjäytetyksi. Me Vihreät haluamme varmistaa jokaiselle lapselle laadukkaan varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja tarvittavan tuen koko koulutuspolun ajan. Valtiolla on velvollisuus huolehtia, että jokaisen lapsen oikeus oppimiseen toteutuu. On tärkeää, että lapset ja nuoret saavat […]

Muuttuva työelämä

Muuttuva työelämä

Maailmaa muuttuu ja muutoksilla on vaikutuksia meidän jokaisen hyvinvointiin. Väestö ikääntyy, monimuotoistuu ja keskittyy pitkälti kasvukeskuksiin. Työelämän ja toimeentulon tuomalla epävarmuudella, ekologisella kestävyyskriisillä sekä koetulla pandemialla ja kaikella muulla epävakaudella ympärillämme on vaikutuksensa. Myös työelämä muuttuu vääjäämättä. Luopuminen fossiilisista polttoaineista ja resurssien ylikuluttaminen hävittää joitakin ammatteja, mutta toisaalta myös luo myös uusia. Tällaisessa tilanteessa tulee panostaa jatkuvaan osaamisen kehittämiseen sekä ihmisten […]