Metsän hakkuut elokuussa

Metsän hakkuut elokuussa

Viime viikonloppuna, eli elokuun puolivälissä havaitsin mökkini lähellä jälleen tehdyn avohakkuita. Alue ei ole suuri, mutta kuitenkin. Näin Suomen luonnon päivänä 26.8. voi tätäkin asiaa nostaa esille, vaikka moni kehottaakin juhlimaan päivää rennosti ja pilke silmäkulmassa, mikä sekin on ok. Suomalaiset alkoivat oma-aloitteisesti liputtaa Suomen luonnolle siitä lähtien, kun sisäministeriö suositteli liputusta Suomi100-juhlavuotena. Luonnolle liputtaminen onkin suomalaisten itsensä aikaansaama traditio. […]

Ei avohakkuille

Ei avohakkuille

Maassamme on noin 48 000 eliölajia. Metsissä näistä elää  noin 20 000, mm. nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä, kasveja ja sieniä, joista peräti 833 on uhanalaisia ja uhanalaisten määrä kasvaa koko ajan. Metsien hakkuut eivät edistä näiden eliöiden elämää. Kun näemme, että jossain kasvaa paljon puita, pidämme sitä metsänä. Valtaosa Suomen metsistä on kuitenkin talousmetsää, eli ns. puupeltoa.  Eli ihminen hakkaa puut […]