Feminismiä talouteen

Olin kuullut maininnan feministisestä talouspolitiikasta ja pohdin miten se poikkeaa valtavirtaisesta näkemyksestä. Aihe alkoi kiinnostamaan ja satuin löytämään asiaa hyvin avaan teoksen – Feminismiä talouteen. Kirjan ovat kirjoittaneet Heini Kinnunen FT, Emma Lamberg VTT, Inna Perheentupa VTT ja Hanna Ylöstalo VTT.  Heidän kirjoittamansa teos tarkastelee talouden, sukupuolittuneen ja globaalin eriarvoisuuden, hoivan ja ympäristön toisiinsa kytkeytyviä kriisejä ja tarjoaa näkökulmia niiden purkamiseen.

Olen ottanut vapauden referoida kyseistä teosta, joka avaa mielestäni hyvin mistä feminiinisessä talouspolitiikassa on kyse.

Usein taloutta koskevat määritelmät kuvaavat taloutta ensisijassa markkinoilla tapahtuvana toimintana ja voitontavoitteluna. Talouden toimeliaisuuden muodot ymmärretään sellaisiksi, joissa raha vaihtaa omistajaa, kuten palkkatyö sekä tavaroiden ja palveluiden ostaminen ja myyminen.

Talouspolitiikassa päättävät edelleen pääsääntöisesti miehet, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Taloudellinen valta on keskittynyt valkoisille, länsimaalaisille ja varakkaille miehille myös talouspolitiikan ulkopuolella mm. suuryritysten johtajille ja omistajille. Paitsi että taloudellisen vallan keskittyminen valkoisille miehille on itsessään epätasa-arvoista, se voi myös kaventaa talouspolitiikan näkökulmia.

Kirjailijanimellä J.K.Gibson-Graham teoksia kirjoittavat Kathrine Gibson ja Julie Graham kuvaavat talouden kokonaisuutta jäävuorimallin avulla, jossa pinnan yläpuolella näkyy edellä kuvattu pieni osa taloudellista toimintaa, mutta pinnan alla näkymättömissä on valtaosa ihmisten taloudellisesta toimeliaisuudesta, joka ei mahdu valtavirtaisen talouden määritelmään. Pinnan alle jäävät esimerkiksi kotityö, lastenhoito ja kasvatus kodeissa sekä vapaaehtoistyö.

Feministisissä talousteorioissa näitä toimintoja kutsutaan uusintavaksi taloudeksi (jatkossa sosiaalinen uusintaminen). Tämä on kaiken muun taloudellisen toiminnan, yhteiskuntien kukoistuksen ja viime kädessä elämän säilymisen välttämätön edellytys. Sosiaalista uusintamista luonnehtii talouden kokonaisuudessa näkymättömyys ja aliarvostus: palkattomana työnä se on näkymätöntä ja palkkatyönä usein matalapalkkatyötä. Talouspolitiikassa palkattomana työnä tehtyä sosiaalista uusintamista tarkastellaan usein kotitalouksien tai muiden yhteisöjen tarjoamana ilmaisena lahjana, jolla voidaan korvata osa julkisista palveluista.

Feministinen lähestymistapa tarkoittaa seuraavaa:

1. Talouden ymmärtämistä sukupuolittuneeksi järjestelmäksi.
2. Nykyiseen talousjärjestelmään sisältyvän eriarvoisuuden näkyväksi tekemistä ja kriittistä tarkastelua.
3. Talouden ymmärtämistä kokonaisuudeksi, joka pitää sisällään tuottavan ja uusintavan talouden ja tämän jaottelun kyseenalaistamista.

Feministisestä näkökulmasta talous on ensinnäkin sukupuolittunut järjestelmä. Sukupuolittunut työnjako sekä sukupuolittuneet ja rodullistuneet yhteiskunnalliset valtasuhteet määrittävät ihmisten mahdollisuuksia toimia talouden piirissä. Siksi taloutta ei voi ymmärtää ottamatta huomioon sukupuolta ja muita yhteiskunnallisia eroja.

Vientivetoisia, miesvaltaisia aloja on totuttu pitämään kansallisen kilpailukyvyn moottoreina, kun taas naisenemmistöistä julkista sektoria, etenkin sosiaali- ja terveyssektorin tavataan pitää menoeränä ja tehostamista tarvitsevana.

Toiseksi feministinen näkökulma merkitsee nykyiseen talousjärjestelmään sisältyvän syvään juurtuneen sukupuolittuneen, rodullistuneen ja yhteiskuntaluokkaan sidotun eriarvoisuuden näkyväksi tekemistä ja kriittistä tarkastelua.

Kolmanneksi feministinen näkökulma tarkoittaa, että taloutta tarkastellaan kokonaisuutena, joka pitää sisällään sekä tuottavan että uusintavan talouden. Tuottava talous käsittää esimerkiksi arvopaperikaupan, markkinoilla tapahtuvan toiminnan ja palkkatyön. Uusintava talous eli sosiaalinen uusintaminen kuvaa kaikkea elämää ylläpitävää ja tuottavaa toimintaa. Sosiaalinen uusintamisen sisällyttäminen talouden kokonaisuuteen on tärkeää siksi, että sen taloudellista merkitystä ja arvoa ei tunnisteta talouspolitiikassa eikä sitä näin ollen esimerkiksi lasketa osaksi bruttokansantuotetta. 

Arkisessa puheessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa taloudella viitataan mitä moninaisimpiin yhteiskunnan alueisiin ja ilmiöihin: sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi oma kukkaron tai pankkitilin sisältöä, talouspolitiikkaa, markkinoiden toimintaa tai maailmantaloutta, Feministisen talousajattelun keskeinen lähtökohta on, että talouden järjestykset voivat olla myös toisin. 

Talouspolitiikkaa ja taloutta koskevaa ajattelua vaivaa poliittisen mielikuvituksen puute ja kyvyttömyys nähdä vaihtoehtoja kulutukseen, palkkatyöhön ja talouskasvuun perustuvalle talousjärjestelmälle ja sitä tukevalle politiikalle.Talouspoliittisia päätöksiä, kuten sosiaali- ja työttömyysturvan sekä julkisten palvelujen leikkauksia on tullut tavaksi perustella, että ei ole vaihtoehtoa.

Tarvitaankin vaihtoehtoisia visioita taloudesta ja talouspolitiikasta. On jo esimerkiksi kehitetty palkatonta työtä näkyväksi tekeviä laskentatapoja ja rakennettu talouspolitiikan malleja, jotka asettavat tasa-arvon ja hoivan keskiöön. Talouden ja yhteiskunnan järjestykset voivat olla toisenlaiset ja siten rohkaista etsimään reittejä kohti tasa-arvoisempaa, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpää yhteiskuntaa.

Sosiaalinen uusintaminen viittaa elämää ylläpitävään toimintaan, asenteisiin, tunteisiin, käyttäytymiseen ja suhteisiin. Määritelmä pitää sisällään ensinnäkin biologisen uusintamisen eli synnyttämisen ja imettämisen. Toiseksi työvoiman ylisukupolvisen uusintamisen, kasvatuksen ja koulutuksen. Kolmanneksi ihmisten päivittäisen hoivan tarpeisiin vastaamisen. Neljänneksi yhteisöjen ja kulttuurin uusintamisen.

Globaalisti valtaosa uusintavasta työstä tehdään yhä kotitalouksissa ja yhteisöissä palkattomana työnä. Julkisella sektorilla esimerkiksi kasvatus-, koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä yleistymiselle sektorilla esimerkiksi hoivapalveluita tarjoavissa yrityksissä.

Sosiaalinen uusintaminen on jäänyt vaille tunnustusta, koska jotkin ihmisryhmät ja yhteisöt – kotitalouksissa usein miehet, laajemmasta perspektiivistä yritykset ja julkinen sektori – ovat hyötyneet siitä, että elintärkeää uusintavaa työtä on saatavissa ilmaiseksi tai matalia palkkoja vastaan. Tämä voidaan tulkita tukiaisiksi yrityksille ja julkiselle sektorille. Myös ammatillisen kasvatus- ja hoitotyön voi mieltää tukiaiseksi, sillä se on tämän työn yhteiskunnalliseen arvoon nähden varsin matalapalkkaisia. Julkinen sektori on kyllä työllistänyt paljon naisia kasvatus- sekä sosiaali- ja terveysaloille, mutta juurikin melko pieniä palkkoja vastaan.  

Feminististä taloutta koskevaa tiedontuotantoa ohjaa sekä pyrkimys ymmärtää eriarvoisuuden merkitystä taloudessa, että kuvitella tilalle tasa-arvoisempia, sosiaalisesti oikeudenmukaisempia ja ekologisesti kestävämpiä yhteiskunnan järjestyksiä. Siten feministinen tieto taloudesta ei pysähdy eriarvoisuuksien ja epäkohtien osoittamiseen, vaan sitä luonnehtii pyrkimys edistää yhteiskunnan rakenteiden muutosta tiedontuotannon avulla.

Feministinen tieto haastaa markkinakeskeistä talouskäsitystä myös tuomalla esiin, että palkattomaan hoivan tavoin talous on kytköksissä sen ulkopuoliseksi ymmärrettyyn ilmastoon ja luontoon. Elämän jatkuvuus onkin riippuvainen hoivan lisäks myös elinkelpoisesta planeetasta: puhtaasta juomavedestä, hyvinvoivasta ja monimuotoisesta luonnosta sekä ihmisille ja muille elollisiksi suotuisasta ilmastosta. Markkinoiden ehdolla toimiva talous uhkaa näitä ekologisia oloja, jos hoivan tavoin myös ympäristöä ja luonnonvaroja kohdellaan rajattomina resursseilla.

Feministinen tieto ei itsessään johda yhteiskunnan muutokseen, mutta tietoa levittämällä ja uusia rakenteita luomalla voidaan tukea tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta edistävää kollektiivista toimintaa ja poliittista päätöksentekoa.

Talouspolitiikka heijastaa poliittisia arvoja ja valintoja. Talouspolitiikka ja talousarvio ovat tasa-arvo näkökulmasta tärkeitä, sillä niillä on monenlaisia sukupuoli- ja tasa-arvovaikutuksia. Sosiaaliturvaan, verotukseen ja julkisiin palveluihin koskevat muutokset vaikuttavat eri sukupuoliin sekä eri ihmisryhmien eri tavalla sen mukaan, mikä on heidän taloudellinen asemansa ja roolinsa yhteiskunnassa.

Valtion kasvava velka nähdään keskeisenä uhkana yhteiskunnan vakaudelle. Ratkaisuna pidetään julkisten menojen, esimerkiksi sosiaalietuuksien ja julkisten palvelujen leikkauksia sekä matalampia palkkoja ja hintoja, joiden oletetaan vaikuttavan myönteisesti tuotantoon, työllisyyteen ja kilpailukykyyn. Talouskurin vaikutukset ovat heikentäneen sukupuolten tasa-arvoa, sekä etenkin haavoittuvaisia asemassa olevien taloudellista asemaa. Pienituloisimmat ovat monesti riippuvaisia sosiaalietuuksista ja julkisista palveluista, joten niiden leikkaukset pienentävät eniten heidän tulojaan ja heikentävät tärkeiden julkisten palvelujen, kuten terveydenhoidon laatua ja saatavuutta.

Julkisten palvelujen leikkaukset ovat myös siirtäneet vastuuta hoivasta kotitalouksille, mikä on lisännyt etenkin naisten kotona tekemää palkatonta hoiva- ja kotityötä. Talouspolitiikassa omaishoidon lisääminen tai hoivan kustannusten omavastuun lisääminen saatetaan esittää säästönsä, vaikka tällä toimella pikemminkin siirretään kustannuksia valtiolta kotitalouksille. Hoiva ei ole koskaan ilmaista, kyse on vain siitä, kuka siitä maksaa. Omaishoivan tapauksessa siitä maksavat omaishoitajat: esimerkiksi jakamallaan ajallaan ja usein myös pienentyvinä tuloina, kun mahdollisuudet tehdä palkkatyötä heikentyvät palkattominen hoivavastuiden lisääntyessä.

Sosiaalinen uudistaminen on näkymätöntä etenkin palkattomana työnä. Palkatta tehty siivous, ruuanlaitto, lasten synnyttäminen, kasvattaminen ja hoitaminen, läheisistä huolehtiminen, naapuriapu, talkootyö ja kaikki muu arkinen toiminta, joka pitää yhteiskuntia koossa ja mahdollistaa muun taloudellisen toiminnan, on talouspolitiikassa pääsääntöisesti näkymätöntä.

Tätä palkatonta työtä oletetaan olevan tarjolla rajattomasti ja ilmaiseksi, ja sen ajatellaan automaattisesti paikkaavan esimerkiksi julkisten hoivapalveluiden leikkausten aiheuttamat puutteet. Kansainvälisesti sovitun käytännön mukaan palkatonta kotityötä, eli kotitalouksien itselleen tuottamia palveluita ei pääsääntöisesti lasketa bruttokansantuotteeseen. Tälle kotitalouksien tekemälle työlle on kuitenkin mahdollista laskea arvo. Tilastokeskus on laskenut kotitaloustuotannolle bruttokansantuotetta vastaavan arvon. Vuonna 2020 se oli 102,1 miljardia euroa kun vastaavana aikana bruttokansantuote oli 232,6 miljardia euroa. Talouspolitiikassa kotitalouksien tekemä työ ja sen arvo ei kuitenkaan näy.

Sosiaalinen uusintaminen tuottaa monia hyödyllisiä asioita yhteiskuntaan, kuten terveyttä, hyvinvointia ja koulutusta. Nämä ovat edellytyksiä esimerkiksi työvoiman uudistamiselle ja sitä kautta kaikelle muulle taloudelliselle toiminnalle.

Laajasti määriteltynä feministinen talouspolitiikka tarkoittaa sukupuoli- ja tasa-arvonäkökulman tuomista talouspolitiikkaa. Sen tulee pyrkiä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja ekologiseen kestävyyteen sekä pyrkiä muutokseen edistämällä tasa-arvoisempaa talous- ja yhteiskuntajärjestystä. Ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin ei voi olla investoimatta.

Hoivakriisi ja hoivan ehtyminen sekä epätasa-arvo ja kasvava sosiaalinen eriarvoisuus ovat ilmastokriisin ohella merkittäviä uhkia yhteiskuntien vakaudelle, terveydelle, turvallisuudelle ja viime kädessä elämän säilymiselle planeetallamme. Esimerkiksi hoitajapula, hoitajien ylikuormitus ja hoitotyön kiire voivat johtaa potilasturvallisuuden vaarantumiseen ja terveysongelmien pitkittymiseen ja pahenemiseen sekä hoitajien heikentyneeseen työsssäjaksamiseen ja työuupumukseen. Luonnonvarojen ylikulutus puolestaan voi johtaa lajikatoon, alueiden muuttumiseen elinkelvottomiksi ja ilmastopakolaisuuteen.

Sen sijaan, että talouspolitiikassa tuskaillaan julkisen terveydenhuolloin kuluja, voisi olla hyvä pohtia, millaisia kustannuksia ammatillisen hoiva-, hoito-, sosiaali- ja kasvatustyön ehtymisestä koituu yhteiskunnalle.

Feministinen talouspolitiikka on myös konkreettisia poliittisia strategioita ja toimenpiteitä. Tunnetuin näistä lienee sukupuolitietoinen budjetointi. Se tavoittelee julkisten menojen ja tulojen kohdentumista tasa-arvoa edistävällä tavalla tuomalla sukupuoli- ja tasa-arvonäkökulman mukaan valtion ja kuntien talousarvioon ja talouspolitiikkaan.  Sukupuolitietoinen budjetointi tuo esiin, ettei talousarvio ole vain tekninen vaan myös läpeensä poliittinen prosessi, joka ilmaisee hallitusten poliittista tahtoa ja valintoja. Se vaikuttaa myös monen ihmisen arkeen. Jotta voi budjetoida hyvin, täytyy ymmärtää ihmisiä, tuntea rakenteita, jotka johtavat eriarvoisuuksiin työmarkkinoilla ja sosiaaliturvassa, pääsyssä julkisiin palveluihin.

Suomessa sukupuolitietoinen budjetointi on ollut osa sukupuoli- ja tasa-arvo näkökulman valtavirtaistamista kaikkeen poliittiseen päätöksentekoon, myös talouspolitiikkaan. Sen käytännöistä vakiintunein on lakiesitysten sukupuolivaikutusten arviointi. Vaikutusten arviointi on osa hyvää lainvalmistelua ja sukupuolivaikutusten lisäksi lainvalmistelussa tarkastellaan monia muita vaikutuksia, kuten tulonjakovaikutuksia, työllisyysvaikutuksia sekä lapsi- ja eläkeläisvaikutuksia.

Valitettavasti sukupuolitietoinen budjetointi ei ole onnistunut kääntämään talouspolitiikan suuntaa eikä haastamaan vallitsevia talouskäsitteitä. Sukupuolitietoisen budjetoinnin ohella tarvitaan muita feministisen talouspolitiikan käytäntöjä ja tapoja laajentaa politiikkaa ohjaavaa taloutta koskevaa tietoa ja ymmärrystä.