Hyvinvointia mittaamassa
Filosofi Frank Martela kirjoitti Voima lehden 1/2023 talousosiossa artikkelin aiheesta Luoko talouskasvu onnea? Hän toteaa, että poliittisessa puheessa nousee usein esille se, että talouskasvu on välttämätöntä hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi. Martelan mielestä bruttokanssantuotteen kasvattaminen on aika huono keino hyvinvoinnin kasvattamiseen. Sen sijaan perustarpeiden tyydyttäminen lisää onnellisuutta eli hyvinvointia.
Myös talouskasvu ja ilmastotoimet asetetaan usein vastakkain. Ilmastotoimia tulisi Martelan mukaan tarkastella hyvinvoinnin eikä talouden näkökulmasta. Tulisi tehdä ilmastotoimia, jotka eivät haittaa hyvinvointia. Talouden kokoa voi olla mahdollista supistaa vähentämällä sellaista kulutusta ja taloudellista toimintaa, jotka eivät lisää hyvinvointia.
Jotta voitaisiin tunnistaa, millainen taloudellinen toiminta luo hyvinvointia, on hyvinvointia mitattava. Yhtenä tapana ovat kyselytutkimukset, joissa kartoitetaan ihmisten omaa kokemusta. Rinnalle tarvitaan myös muita mittareita, sillä ihminen ei aina kykene arvioimaan omaa hyvinvointiaan. Muun muassa Ruotsi, Islanti, Ranska, Italia ja Uusi-Seelanti ovat pyrkineet kehittämään hyvinvointimittareita, joita seurataan valtion tasolla. Niissä kokonaishyvinvointia tarkastellaan erilaisilla talouteen, ympäristöön ja inhimillisiin tekijöihin liittyvillä indikaattoreilla. Elämäntyytyväisyys on usein näistä yksi.
Päivi Mattila-Wiro ja Jussi Ahokas, jotka toimivat muun muassa Kansanterveyden neuvottelukunnan Hyvinvointitalous jaostossa, kirjoittavat omassa kolumnissaaan, että myös Suomessa julkisessa hallinnossa kehitetään hyvinvointitalouden ohjausmallia. Muun muassa Valtioneuvoston selvityshankkeen sekä Kansanterveyden neuvottelukunnan Hyvinvointitalous-jaoston työllä pyritään löytämään vastauksia siihen, miten hyvinvointitaloutta voidaan noudattaa hallinnossa sekä politiikan ohjauksessa. Vasta silloin, kun mittareista, indikaattoreista ja mitatusta tiedosta tulee kiinteä osa hallinnon ja politiikan prosessia, niillä alkaa olla merkitystä.
Käytännössä Mattila-Wiron ja Ahokkaan mukaan on tapahduttava kolme asiaa:
- Ensinnäkin on rakennettava sellaiset mittarit, jotka kuvaavat hallinnon ja politiikan tavoitteita.
- Toiseksi nämä mittarit on hyväksyttävä kautta hallinnon ja poliittisen päätöksentekokoneiston.
- Kolmanneksi on varmistettava, että syntyy johdonmukainen prosessi jatkuvaan mittareiden seurantaan ja niiden tuottaman tiedon hyödyntämiseen.
Edellä esitetyt kolme asiaa kannattaa heidän mukaansa pitää mielessä. Ohjausmallin rakentaminen pitää aloittaa pohtimalla niitä poliittisia tavoitteita, joita pyritään saavuttamaan; esimerkiksi eriarvoisuuden vähentäminen, osallisuuden lisääminen, kansanterveyden vahvistaminen, sosiaalisen luottamuksen lisääminen tai osaamisen vahvistaminen.
Ympäristönäkökulma näyttää oheisista tavoitteista puuttuvan kokonaan.
Sen sijaan Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrén toteaakin omassa artikkelissaan, että uusia talous- ja yhteiskuntakehityksen seurantavälineitä tarvitaan, jotta kehitystä voitaisiin ohjata haluttuun suuntaan. Käsillä olevan taloudellisen murroksen myötä globaali näkökulma ja kehityksen kestävyys pitkällä aikavälillä korostuvat. Lisäksi sosiaali- ja ympäristöasiat vaativat huomiota osakseen. Hyvinvoinnin mittaamisessa on entistä tärkeämpää ottaa huomioon hyvinvointia tuottavien tekijöiden säilyminen myös tulevaisuudessa. Hyvinvoinnin käsitettä pitäisi laajentaa koskemaan taloudellisen kestävyyden kulutuskeskeistä, sosiaalisen kestävyyden ihmiskeskeistä ja ympäristön kestävyyden ekologista näkökulmaa. Käytännössä kestävän hyvinvoinnin mittaamisessa tulee ottaa huomioon koko joukko tekijöitä, joita ei aiemmin ole seurattu.
Lopuksi voidaankin todeta, että bruttokansantuotteen kaltaiset vanhat mittarit eivät enää riitä. Kohtuutaloudessa niiden rinnalle tarvitaan ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioon ottavia mittareita.
