Muutos

Muutos

Muutos on aina jostain luopumista, mutta se antaa myös mahdollisuuksia. Muutos on jatkuvaa ja sitä tehdään välillä pienin ja välillä suuremmin askelin. Aalto Leaders Insight lehdessä numerossa 12 muutosvalmentaja Christel Berghäll sekä professori Timo Vuori toteavat, että muutos työpaikoilla onnistuu vain, jos työntekijät sitoutuvat uusiin ajattelu- ja työskentelytapoihin. He vinkkaavat myös viisi tapaa pitää kaikki mukana muutoksessa. Ohessa tiivistetysti. Koko […]

Romantiikkaa…kirjallisuudessa

Romantiikkaa…kirjallisuudessa

Romantiikka oli 1700-luvun lopussa Euroopassa alkanut taiteellinen ja älyllinen suuntaus, joka puhkesi kukoistukseen Saksassa 1790-luvulla ensin kirjallisuudessa ja lopulta filosofiassa. Romantiikan aikana suuntaukselle oli tunnusomaista tunteellisuus, spontaanisuus, kiinnostus mystiikkaan ja yliluonnollisiin ilmiöihin, pyrkimys entistä läheisempään luontosuhteeseen, kiinnostus tiedostamattomaan ja viettielämään sekä poikkeaviin tajunnan tiloihin. Romantiikan ajan taiteilija oli luova nero, uneksija ja haaveilija, jolla oli mystinen yhteys korkeampiin voimiin ja […]

Yhdeksän kymmenestä

Yhdeksän kymmenestä

UN Women Suomen vuonna 2023 teettämän kyselytutkimuksen mukaan 88 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut  seksuaalista häirintää elämänsä aikana – eli lähes jokainen. Tutkimukseen vastasi 1067  18-69 vuotiasta suomalaisnaista ja siinä kartoitettiin laajasti eri ikäisten naisten koko elämän aikaisia häirintäkokemuksia. ”Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla  tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan  henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta […]